Houkka — Yhteiseksi hyväksi: 3.3.–6.4.2023 Tehdas Teatteri, Turku
Ohjaus, dramaturgia, varjonuket, esiintyminen: Elviira Davidow // Dramaturgia, videosuunnittelu: Veera Lehtola // Musiikki: Hilla Väyrynen ja Joe Davidow (säv./san. Tragedy) // Pietarin varjokuva: Vilja Lehtonen // Asekohtauksen animaatiopiirrokset: Asta Lehtola // Puvustus ja lavasteen toteutus: Riikka Mellin // Asiantuntijahoukat: Kai Sadinmaa, Marjaana Toiviainen ja Lotta Laaksonen // Ääni- ja valotekniikka: Tuomas Vainionpää // Valokuvat: Eeva Hänninen // Tuotanto: Tehdas Teatteri ja työryhmä // Esitystä ovat tukeneet: Kansan sivistysrahasto, Aura of Puppets, Taiteen edistämiskeskus, Suomen kulttuurirahasto
Minusta on moneksi
Minua ei ole vain minuksi tehty
Minä olen muista osanen.
Kristuksen tähden houkka (kreik. διά Χριστόν σαλό) edustaa kilvoittelun muotoa, jossa henkilö tekeytyy hulluksi lähimmäisten ja oman pelastuksensa vuoksi.
Utopia. Kutsumus. Pelko. Hulluus. Häpeä. Itseinho. Toivo. Voima. Herääminen.
Ksenia Pietarilaisen, köyhien rinnalla seisoneen ortodoksipyhimyksen, hahmosta inspiroitunut varjoteatterisoolo käsittelee itsensä likoon laittamista ja tarvetta muuttaa maailmaa. Houkan hahmossa ihmisenä olemisen kipu, oikeudenmukaisuuden tarve, hyvän puolustaminen ja jopa itsensä uhraaminen lyövät kättä.
Varjoteatteri kommunikoi videotaiteen kanssa esityksessä jossa loitsut, itkut elektroninen musiikki ja spoken word vievät katsojan vaellukselle ihmisyyteen.
Arvaa mitä? Lännen vastapäätä on itä.
Arvaa mitä muuta? Meidän on ruokittava monta suuta.
Hilla Väyrynen Houkasta Tehtaan väkeä -sarjan haastattelussa (toim. Jukka Kittilä 4.3.2023):
”Houkka on kilvoittelija, joka tietoisesti asemoituu yhteiskunnan ulkopuolelle, mutta tekee niin nimenomaan sitoutuakseen yhteisöön. Ikään kuin tarjotakseen ihmisille peilin, jota vasten heidän oma käyttäytymisensä ja sitä koskevat normit tulevat näkyväksi, ja toimiakseen niiden ulkopuolella muiden puolesta. Siinä mielessä houkka on yhtä aikaa sekä toismaailmallinen että yhteisön jakamaan todellisuuteen kiinteästi kuuluva hahmo.
Omasta musiikintekoprosessistani tiedän, että minulla on tapana haltioitua ja mennä aika syvälle omien musiikillisten maailmojeni luomiseen. Työskentelen usein öisin, jolloin itsekritiikki on matalampaa ja luovia kokeiluja helpompi tehdä. Se on palkitsevaa, mutta voi pahimmillaan tehdä musiikista sisäänpäinkääntynyttä. Minulle on kuitenkin tärkeää, etteivät ihmiset koe musiikkiani vieraannuttavaksi ja käsittämättömäksi. Haluaisin sen olevan intuitiivisesti ymmärrettävää ja koskettavaa, että se ojentuu kohti yhteistä todellisuutta ja juurtuu siihen. Houkan musiikkia tehdessä olen pitänyt tuota ohjenuoraa mielessä, etenkin siksi, että pyhimystarina kutsuisi niin helposti toismaailmalliseen eteerisyyteen.
Lopputuloksesta tihkuu mystisiäkin sävyjä, mutta mysteeri ei ole itsetarkoituksellinen. Tässä kantani on muuttunut viime vuosina. Aiemmin rakastin mysteeriä ja rivien välejä. Nykyään minusta on paljon kovempi juttu olla ymmärrettävä ja päivänvalossa. Se on myös paljon vaikeampaa.”
”Elviira Davidowin varjoteatterina Houkka-esitys näyttäytyy raikkaana, paikoin jopa riemastuttavana ja ennen kaikkea täynnä yllätyksiä.” –Jouko Grönholm, Turun Sanomat 4.3.2023
Hilla Väyrynen 